Matka ja muutos jatkuu
Edukon taivalta on kuljettu kohta kokonainen vuosi ja olemme hyvässä vauhdissa matkalla tulevaisuuteen. Muutoksia – isoja ja pieniä – tapahtuu…
Edukon taivalta on kuljettu kohta kokonainen vuosi ja olemme hyvässä vauhdissa matkalla tulevaisuuteen. Muutoksia – isoja ja pieniä – tapahtuu…
Yksi merkittävimmistä tavoitteista valtakunnallisten koordinaattoreiden hankesuunnitelmissa on ollut koko Oikeus osata -ohjelmatasoisen vaikuttavuusselvityksen tuottaminen. Valtakunnalliset koordinaattorihankkeet eli Valo, Taidolla jatkoon,…
Kaikenlaisiin muuttuviin tilanteisiin liittyy aina haasteita ja mahdollisuuksia. Ihmisen resilienssi eli muutoskyvykkyys kuvaa sitä, miten meistä itse kukin ottaa vastaan…
Ann-Maj Björkell-Holm, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Vertaansa vailla -projektin projektipäällikkö. On perjantai-iltapäivä. Johtoryhmän jäseniä alkaa saapua kokoushuoneeseen Vaasassa. He avaavat Teams-yhteyden tänään…
”Jos oppimisympäristö ei anna mahdollisuutta kokeilla tapoja toimia toisin, myöskään toimintakulttuuri ei voi kehittyä.” Koulusta kampukseen Koulujen tilasuunnittelu on kokenut…
Makustele hetken aikaa otsikkoa. Millaisena koet roolisi kummassakin prosessissa? Olen itse pohdiskellut tätä aika usein 25 vuoden rehtorikauteni aikana ja…
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto, Ekami, on Oikeus uudistua -hankkeessa tarttunut mahdollisuuteen kehittää johtamista ja tiimiorganisaatiota JYMY -hankkeen tuotoksia hyödyntäen. Aiemmin blogissa esiteltiin…
Halusin blogata nyt ”Vertaansa vailla verkostot johtamisen tukena” -hankkeessa REDUn projektipäällikkönä pohtimalla ajatuksiani Schein, E.H. (2001). Yrityskulttuuri -selviytymisopas. Tietoa ja…
Kestävä kehitys, ympäristövastuullisuus, kestävyysosaaminen – teemoja, jotka ovat nousseet entistä vahvemmin esiin ammatillisen koulutuksen kentällä. Monella koulutuksen järjestäjällä on jo…
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto, Ekami, on Oikeus uudistua -hankkeessa tarttunut mahdollisuuteen kehittää muutosjohtamista JYMY -hankkeen tuotoksia hyödyntäen. Loin yhdessä koulutuskuntayhtymän johtajan ja…
End of content
No more pages to load